lauantai 9. tammikuuta 2016

Lauantai, värikäs Wellington

Hotellihuoneen korkeudelta katsellen sateinen Wellington näytti varsin persoonattomalta. 


Yhteen suuntaan sentään näkyi rinteille levittäytyvä pientaloasutus.


Katutasosta katsellen rakennustyylien kirjo olikin aikamoinen.
Ritirinnan tylyn modernia kikkailua ...


... ja viehkoa, värikästä vanhaa.


Tämä sinänsä tylsän näköinen rakennus on saanut harjakatot ja sinitaivaan. Taitavasti toteutettu optinen harha suoralla seinällä.


Tiukkailmeinen lentolisko toivottaa tervetulleeksi Kansallismuseoon (Te Papa), josta löytyy jokaiselle jotakin. Ellei ensimmäinen maailmansota kiinnosta, voi astua vaikka maanjäristyssimulaattoriin tai perehtyä animaatiofilmin syntyyn.


 Ilmastonmuutosahdistusta, ...


... ja niin jättimäinen sinivalaan luuranko, ettei se mahtunut edes kuvaan mitenkään järkevästi. 


Sinivalaan koosta antaa osviittaa ...


... sen sydän, jonka valtimoihin ja laskimoihin mahtuu pieni ihminen kömpimään.


Jättiläisiä oli jurakaudellakin, kuten tämä simpukka, kooltaan n. 1m x 1,5 m.


Maorien koristeveistotaitoa esiteltiin laajasti. Sotavene lienee yhdestä (kauri?)puusta veistetty.


Keulakuva ...


... ja perämies.


Olisipa ollut kunnon kamera mukana. Tabletin kapasiteetti ei oikein riittänyt museovalaistuksessa.


Hahmojen silmät on tehty simpukan helmiäisestä.


Koristeissa myös höyheniä.


Tyynenmeren pikkusaarilta Uuteen Seelantiin tulleet asukkaat, "saarelaiset", ovat tuoneet mukanaan erityisesti punontataitoja. 


Näitä litteitä kasseja myydään edelleen markkinoilla. Jättikokoinen on oivallinen esim. kumara- (bataatti)sadon korjuussa ja kuljetuksessa. 


Fiiniä ja pikkutarkkaa ...


... luonnonmateriaaleista. Viuhkassa kookoksen lehtiä ja hiuksia. 


Tätä "barkcloth" -matskua ihmettelin jo Christchurchin museossa, jossa oli esillä samaisesta materiaalista valmistettu, täyteen kirjailtu miesten hännystakki; taisi olla 1800-luvun merikapteenin vaatteistoa. Ulkonäöltään ohutta nahkaa muistuttava materiaali on peräisin puusta, jonka kuori irrotetaan tuohen tapaan ja käsitellään monivaiheisen menetelmin sitkeäksi ja joustavaksi. 


Museon yhteydessä myös kokoontumis-/esiintymistila, joka on koristeltu perinteisillä maoriaiheilla.


Värit ja koristehahmojen kuvaukset toivat mieleen steiner-pedagogiikan, mutta tokkopa näillä on mitään yhteyttä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti