Hohhoijaa!
Yleensä en kapinoi, vaan teen kiltisti koulutuksessa annetut tehtävät. Mutta nyt ei ihan kaikki nappaa.
En pidä mielekkäänä piirtää visuaalista ja teknistä suunnitelmaa näin jälkikäteen. Kassin pohjalla repeytynyt luonnospiirros riittäköön.
IDEOINTI
Ennakointikertomus oli raikas, uusi lähtökohta suunnittelulle. Tykkäsin!
Satu kädettömästä myllärintyttärestä nosti pintaan lapsuuden muistot. Kotikylässä on Karjalan
evakko Sergein rakentama mylly pahaisen Piipsanjoen kosken rannassa. Muistan käyneeni isän kanssa myllyssä jauhattamassa ohraa. Se viljan ja jauhojen tuoksu!.., puhumattakaan uutispuuron ja -rieskan mausta pian sen jälkeen, kun oli palattu myllyreissulta kotiin.
Vanhat myllynkivet oli nostettu ulko-oven eteen portaiksi. Taisi myllärin Martti-pojalla olla jo uudempaa tekniikkaa käytössä, koska muistan istuneeni myllykamariksi kutsutussa pienessä konttorissa sen aikaa, kun kovaääninen kone jauhoi jyvät. Mahtoiko voimanlähteenäkään enää olla koski.
Ääni-, tuoksu- ja makumuistot inspiroivat suunnittelemaan myllynkiveä ja leipäpalaa muistuttavia tuotteita.
SUUNNITTELU
Kun katson tehtävänantoa, täytyy myöntää, etten vieläkään ymmärrä, mitä tarkoittaa "roolijaon mukainen tuote".
No, ideoita syntyi kuitenkin helposti eikä minulla ollut vaikeuksia heittäytyä tarinan vietäväksi, kuten monilla ryhmääni kuuluvilla tuntui olleen. Monimateriaalisuutta en tavoitellut, vaan toimivia käyttöesineitä sadun hahmojen kautta itselleni.
Myllärin tytär ottaa kotoa lähtiessään evääksi ruisleipää.
Eväsleipä sujautetaan kankaiseen pussukkaan.
Kuningas avaa korpin tuoman kirjeen miekallaan (tai sapelilla tai tikarilla).
Pikku prinssi leikkii helistimellä.
KOKEILU
Aikataulu ei sallinut huovutuskokeiluja. Muotoon huovutusta olen tehnyt ennenkin, joten tekniikka ei vaatinut kokeilua. Ruisleivälle ominaisen värin ja pinnan tavoitteluun olisi kokeiluja tarvittu.
Hätpikaa maalatut ja värjätyt kankaanpalat olivat nimenomaan kokeiluja, mutta nekin oli ajan niukkuuden vuoksi käytettävä pussukkaan sellaisenaan.
Kuninkaallisen kirjeveitsen vuoleskelua olisin halunnut kokeilla vaikkapa lepästä tai haavasta, mutta okl:n varastosta ei löytynyt muita lehtipuulaatuja kuin koivua.
Mukavahan se pikkuprinssin helistinkin olisi tehdä. Muovisen Kinder-munan sisälle herneitä tms. ja villaa huovuttaen ylle. Helmiä, paljetteja ja kultalankakirjontaa pintaan. Ei kovin turvallinen lelu, mutta eipä tässä ole nyt sitä vauvaakaan, joten jääköön sikseen, kokeilematta.
VALMISTUS
Ruisleipäkukkaro huopui muotoonsa kelmulla suojatun pahvin päällä. Pussin sisäpuoli oli sileämpi, joten käänsin työn ennen vanutusta.
Vanutusvaiheeseen sahasin "lestin" mdf-levystä.
Leivän pistelykuvioita muliinilangalla kirjoen.
Lopuksi vetoketjun kiinnitys käsin ommellen.
Pussukan yläpuolen kankaan maalasin rektiivivärien sinisistä, punaisista ja keltaisista sekoittamallani ruisleivän ruskealla. Ryppyinen muovi maalausalustana ja pyykkitelineen pinnat loivat omat kuvionsa.
Pussukan alapuolen myllynkivipintaa tekivät ruiskuemulsiolla maalatulle kankaalle laittamani vanhentuneet kik-herneet. Aurinkovärjäystä siis.
Ompeluvaiheessa ei kauan nokka tuhissut.
Ohoh! Onpas ylivalottuneita kuvia.
Kuninkaan miekan valmistusta ohjaili materiaali ja työturvallisuus. Koivulankkua oli höylättävä ohuemmaksi. Tasohöylän kitaan ei turvallisuussyistä laiteta 40 cm lyhyempää kappaletta. Nuukana ihmisenä en raaskinut komeaksi höylättyä koivulautaa lyhentää, vaan käytin materiaalin koko pituuden, oksia väistellen.
Vannesahalla karkea muoto.
Nauhahiomakoneella miekan terän kärki niin ohueksi, että pääsin testaamaan, toimisiko näin järeän kokoinen kirjeveitsi. Toimihan se!
Miekka päätynee lasten leikkeihin, jahka joskus valmistuu. Normikokoisen kirjeveitsen aion tehdä hukkapaloista. Ehkäpä siihen voisi kokeilla myös kuviointia, lovileikkausta taltalla. Kultaspray pintaan ja hyvä tulee! Tuppi esim. nahasta, niin siinähän sitä on monimateriaalisuuuttakin.
MITÄ OPIN? MISSÄ ONNISTUIN? MITÄ TEKISIN TOISIN? MITÄ MIETIN?
Huopapussukka ja kangaspussi toimivat sekä tuoteparina että erikseen. Huopapussukalle ei ollut alunperin tiettyä käyttötarkoitusta. Kangaspussin tein käsityön kuljettamiseen.
Tällä kertaa villa kutistui huovuttaessa yllättävän vähän. Mietin, onko luonnonväristen villojen välillä eroja kutistuvuudessa. Kokemukseni mukaan valkoinen villa huopuu helposti ja kutistuu reilusti. Vai olisiko sittenkin vaikutusta sillä, kuinka paljon villassa on rasvaa. Entä saippuan merkitys? Eikös mäntysuovassa ole mäntyöljyä, siis rasvaa, joka edistänee huopumista. Jotkut värjätyt villat taas ovat niin puhtaita rasvasta, niin kuivia, ettei niitä tahdo saada huopumaan millään. Toisaalta, "hätätilassa" olen huovuttanut käsisaippuallakin, joka toiminee rasvan poistajana.
Kangaspussukan värejä olisi pitänyt hakea, kokeilla ja säätää. Väri vaalenee kuivuessaan. Ruisleivästä ei tullutkaan tummaksi paistunutta. Kun sekoitin myllynkiven värejä, reaktiiviväripullon korkin kierteistä lensi kuivia murusia väriliemeen. Kun maalasin kangasta, nuo värimuruset alkoivat sulaa ja jättivät kankaaseen pigmenttitahroja.
Pussukan ylä- ja alapuolen värit eivät mätsää keskenään. Olisi sittenkin pitänyt maalata ohrarieska eikä ruisleipä. Rieska ja myllynkivi olisivat kutakuinkin samaa tummuusastetta. No riippuu tietenkin rieskan paistajasta...
Myllynkiven kuvio onnistui ihan mukavasti; kivenhakkaajan työkalujen jälkiä. Ja väri tuo mieleen sammaloituneen kiven.
Jättikokoista kirjeveistä vuoleskellessa kävi selväksi, että koivu on todella tiukkaa materiaalia. En antaisi koivua ainakaan lasten vuoleskeluharjoituksiin. Vielä löytyy kilpikaarnaa pikkuoppilaitten vuoleskella. Pajupusikoista harjoittelumateriaalia maanomistajan luvalla. Vähän isommille haapaa, jota on helppo vuolla ja väri säilyy kauniin vaaleana.
Koivulankku tarjosi myös yllätyksen. Vaikka pinnassa ei näkynyt oksaa, paljastui miekan terän reunaan oksa, kun ohensin materiaalia.
Dokumentointiinkin olisi mukava ehtiä panostamaan. Nyt osa valokuvista on luokattoman huonoja. Milloin missäkin sohvannurkassa kuvasin. IPad ei ole paras kamera, mutta helpottaa, kun ei tarvitse piuhan kanssa kuvia siirrellä muille laitteille. Toisaalta iPadilla työskentely on hieman hankalaa. Monetkaan ohjelmat, kuten tämä blogger, jota nyt käytän, ei toimi niin kuin pitäisi. Ei auta muu kuin ruveta etsimään tälle laitteelle ajateltua ohjelmaa.
DIDAKTISIA NÄKÖKOHTIA
Minulla ei ole mitään yhteisöllisyyttä vastaan. Sehän on mahtava voimavara yhteiskunnassa. Mutta miten kouluyhteisö voisi toimia pakottomasti, oppilaslähtöisesti ja jopa itseohjautuvasti. Yhteisölliset projektit ovat kuitenkin yleensä aikuisten alullepanemia.
Arvioinnissa surettaa etenkin kutistuneiden tuntimäärien jälkeen se, että lasten täytyy arvioida ja antaa arvioitavaksi tuotteita, jotka on tehty kiireessä, kenties uutta tekniikkaa tai materiaalia vain pintapuolisesti raapaisten. Olisiko reilua, että arvioitaisiin esim. vain yksi valmis, oppilaan itse valitsema työ lukukaudessa ja muu arviointi kohdistuisi prosessiin.
Omalla työkoulullani on 160 oppilasta. Kokoonnumme useita kertoja lukuvuoden aikana liikuntasaliin erilaisten teemojen ympärille. Oppilaat ovat yleisimmin neljän lapsen ryhmissä: yksi ykkös-viitos- kummipari ja toinen kakkos-kuutospari. Kolmoset ja neloset sekoitetaan samaan tapaan neljän oppilaan ryhmiin. On suunniteltu liikkuvaa koulua, pohdittu somen hyviä ja huonoja puolia yms. Viimeksi jokainen teki pyöreän lankatupsun Suomi 100 -seinätekstiiiliin. Yhteisöllistä perinnettä siis on.
Toinen vahva perinne on joka syksy toistuva Kyläkierros - lauantaikoulupäivä, johon osallistuu oppilaitten vanhempia, yläkouluun siirtyneitä entisiä oppilaita ja muita kyläläisiä. Päivän aikana kierretään
n. 8 km lenkki kävellen tai juosten (ykkös-kakkosilla 4 km). Koirat ovat tervetulleita lenkille mukaan. Lenkin jälkeen koulun pihassa on erilaista ohjelmaa.
Koulussamme voisi toteuttaa monialaisen yhteisöllisen projektin villa-/huovutus-teeman ympärille. Koulupiirin alueella on kaksi lammastilaa, ja molemmilta tiloilta on ollut lapsia meidän koulussa. Toisella tilalla vierailtiinkin monet kerrat, kun lapset olivat alakouluiässä. Molemmat tilat ovat tuon Kyläkierros-lenkin varrella.
Listaan tähän joitakin ideoita projektiin, mutta en ryhdy miettimään toteutusta.
- oppilasryhmä(t) vierailulla lammastilalla
- lammasfarmari vierailulla koululla
- tiedonetsintä: faktaa lampaasta ja villasta- tutkimustehtäviä: villakuidun rakenne, minkä värinen villa huopuu parhaiten, mikä saippua huovuttaa tehokkaimmin ( lasten suunnittelemat tutkimusastelemat), tarkkailutehtävä lampaan käyttäytymisestä
- yhteistä tekemistä: "Koko kylä huovuttaa"
- lammasteema muihin oppiaineisiin integroiden: ymp., ku, mu jne.
- villantuotannon eettisiä (esim. merinovillatuotannnon epäkohdat) ja ekologisia kysymyksiä
- villa kestävän kehityksen näkökulmasta; esim. pesukoneessa huovutetuista neuleista uusia tuotteita
- villaan liittyviä käsityötekniikoita: keritsemisestä karstauksen ja kehräämisen kautta langaksi; neulakinnastekniikka, neulominen, virkkaus, kudonta, punonnat...
- em. käsityötekniikoiden taitureita vierailulle / museovierailulla tutustuminen perinteisiin villatuotteisiin
- villatuotteita valmistavat ja myyvät yritykset: tuotteen matka lampaan selästä kuluttajalle
Itsellänikin olisi asiantuntijavieras lähipiirissä: sukulaistyttö myy Lahtisen huopatossuja ja Lapuan Kankureiden villahuopia sekä äitinsä neulomia villasukkia Uudessa Seelannissa, joka sentään on maailman suurimpia villantuottajamaita. Mutta siellä ei jalosteta tuotteita, vaan villa menee vientiin. Ihanat merinovillatuotteet, joita siellä myydään, on tehty Kiinassa. Eikä saaren väki neulo villasukkia, vaikka talot ovat brittiläisen kolonialismin tuoman rakennustavan mukaisesti kylmiä ja vetoisia.
Seuraavaa kyläkierrosta ja lampaanvillan tuoksua odotellessa päätän raporttini VäKä-koulutuksesta.
