... eikä kanoja.
Nää ...
... menis nyt ...
... tästä.
Aamuihastuksia kasvikunnasta:
Värimaailma Pukaki-järven rannalla on niukka.
Väripilkkuina villiruusu ...
... ja tämä, mikä lieneekin, violettikukkainen.
Opastuskeskuksen topografinen malli on havainnollinen.
Tasmanian meri on lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
Ei väisty pilvet edes sir Edmund Hillaryn katseen voimalla. Tämä mies on Uuden Seelannin kansallissankareita, eikä syyttä. Hän pääsi ensimmäisenä Mount Everestin huipulle, vuonna 1953.
Saniaisen versojen somat spiraalit vuoristoon johtavan polun varrella.
Kaukana vuorten välissä siintää Pukaki-järvi (jonka rannalla vietettiin edellinen yö).
Pukaki saa vetensä vuorilta sulavasta lumesta.
Veden kohina riippusillalla on korvia huumaava, kun sulamisvesi syöksyy koskissa kohti Pukakia.
Sinitaivas näkyy, mutta pilvet eivät hellitä otettaan Aorakista.
Mutta, kun siirryttiin autolla vuoren toiselle puolelle ja kavuttiin ylös huikean jyrkät portaat,
päästiin auringon valoon ja lämpöön.
Kuten kuvasta näkyy 1800-luvun vuorikiipeilijöiden nimeämät "Blue lakes" eivät enää ole sinisiä sulamisvesiä, vaan sadeveden vihreiksi rehevöittämiä.
Ylempänä järvet ovat sentään vielä sinisiä, mutta jäätiköiden (kuvassa Tasmanian jäätikkö, kukkavarren yläpuolella näkyvä tumma "mössö") vetäytyminen yhä pienemmiksi on surullisen totta.
Mää 1,65 m ...
... ja Mount Cook 3724m, ...
..., joka näkyi vielä kymmenien kilometrien ajan ...
... Pukaki-järven vastarannalla ajettaessa.
Matkalla Christchurchiin näkyi myös saksanhirviä, joita täällä laidunnetaan
(ja joiden lihaa myydään Suomessa riistakäristyksenä). Arkoja elukoita. Eivät päästäneet lähelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti